Hik friidrott on yhdistys, jolla on noin sata jäsentä. Meillä on kaikkea innokkaiden neljävuotiaiden ja aikuisten huippu urheilijoiden väliltä. Pienimmillä on harjoitukset kerran viikossa, silloin on kyseessä leikki ja liikkuminen. Lapset opettelevat kuuntelemaan ja noudattamaan ohjeita, he saavat liikkua mukavalla tavalla joka samalla kehittää mm heidän koordinaatio kykyään. Mitä vanhemmaksi lapset tulevat sitä vaativammaksi harjoitukset tulevat. Kuitenkin pitää olla hauskaa ja kaikkien on saatava kehittyä omalta tasoltaan. Meillä on alhaiset maksut yhdistyksessämme, mutta toivomme että kaikki vanhemmat osallistuvat toimintaamme tavalla tai toisella.

Yhdistyksen suurimmat kilpailut – itämerimaraton – järjestetään yhdessä palomiesyhdistyksen kanssa. Järjestelyissä tarvitaan kaikkien käsiä – sekä pienten että isojen. Kunniakierros järjestetään toukokuun alussa, se on tapahtuma jossa kaikki voivat kerätä rahaa hauskalla tavalla.

Yhdistys ylläpitää jäätelökioskia Bulevardilla. Olemme iloisia että voimme tarjota niin monelle nuorelle kesätöitä, samalla se on tärkeä tulonlähde yhdistykselle. Ostathan jäätelöä hikkenin kioskista kesällä! Tule mukaan toimintaamme! Yhdessä teemme yhdistyksestämme aktiivisen ja kukoistavan!

Jonas Österlund, puheenjohtaja